07.08.2012
Oli aurinkoinen ja erittäin lämmin tiistai aamu.
Minulla oli raskausviikko 39+1 ja minulla oli aika vuosaaren neuvolassa klo 8.
Lapsi jonka sukupuolesta ei ollut mitään tietoa ei ollut ilmotellut tulostaan mitään muuta kuin sen että oli kääntynyt pää alaspäin muutama viikko aikasemmin.
Neuvolassa oli kaikki kunnossa verenpaine oli hyvä, hemoglobiini oli vähän rajoilla mutta minulla aina on ollut alhainen muutenkin, sf-mitta ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan viikossa, sydämmen sykkeet olivat vauvalla hieman laskussa kun edellisellä viikolla oli ollut +150 ja tänään oli +127 ja vauvan liikkeet olivat normaalit.
Seuraavan ajan sovimme seuraavan viikon maanantaille joka olisi laskettuna päivänä 13.8 muistan kuinka mietin että vielä joutuu muutaman viikon olemaan mahan kanssa kun toinen ei ole kertonut tulostaan mitään ei edes pienen pienillä suppareilla tai millään.
Pääsin juuri neuvolan rappuset alas kun mahassa, kyljessä tuntui hieman oudonlainen tunne ja minun oli pakko nojata käsilläni polviini hetken aikaa ennen kuin pystyin taas jatkamaan matkaaki. Sitä tunnetta en jäänyt mitenkään erikoisemmin miettimään koska se tuntuin aikalailla samanlaiselta kun silloin aina joskus ja harvoin kun kävelen liian kauvan ja liian nopeasti kylkeeni tulee sellainen ärsyttävä polte että pitäisi kävellä hieman hitaammin.
Asuimme lähellä neuvolaan että kotiin käveli 7-10 min.
Rappuumme ja hissiimme päästyämme tuli taas se sama tunne ja vieläkään en sitä jäänyt miettimään ja tämä sama jatkuin kotona varmaan ainakin tunnin verran ennen kuin älysin että ahaa nämähän ovat niitä supistuksia.
Supistukset eivät olleen oikestaan edes pahoja vaikka niitä tuli sen n. 10 min välein.
Siinä vaiheessa minulle tuli se kuuluisa viimeinen pesän rakennus vietti koska minun oli pakko laittaa pyykit koneeseen ja kuivumaan ennen kuin pystyin/pääsis soittamaan kättärille ja Matiakselle.
N. 11 aikaa kun olin saanut pyykit kuivumaan päätin soittaa kättärille ja ilmoittaa että voi olla hyvinkin mahdollista että me saavumme tänään ainakin käymään siellä ja täti puhelimen päässä sanoikin minulle että soita takaisin jos vedet menee tai supistelee 5 min välien. Tämän jälkeen soitin M ja kerroin että nyt se synnytys taisi alkaa että tässä on jo muutaman tunnin aikana supistellut ja kerroin myös että en halua häntä vielä kotiin että oo rauhassa vaan töissä että soitan kyllä kun on aika tulla kotiin. (En kokenut tarpeelliseksi sitä että M tulee kotiin ''pahentamaan'' tilannetta)
Puhuin yhden ystäväni kanssa jolla oli synnytys alkanut niin että torstaina oli alkanut supistelemaan ja supistellut sen päivän ja sitten olivat loppuneet ja seuraavan kerran oli supistellut vasta sunnuntaina ja vauva oli sunnuntai iltana syntynyt.
Ajattelin silloin että eihän mulla sitten ole mitään hätää vielä että kyllä nää menee vielä ohi.
Jossain varmaan 12.30 aikaa alkoin supistukset tuntumaan niin pahoilta ja kovilta että oli vaikea edes hengittää kun supistus tuli ja supisteli jo n. 4-6 min välein. Olin kuullut että kuuma suihku voisi helpottaa ja päätin kokeilla sitä. Jonkun aikaa olin ollut suihkussa ilman apua ja päätin että antaa olla että kyllä nämä kestää ja Mkin oli tullut töistä jo kotiin ja käskin häntä laittamaan mulle kalapuikkoja uuniin kun oli niin kova nälkä jo ja sillä aikaa minä ''nukuin''
Jonkun aikaa siinä torkuttuani havahduin siihen outoon tunteeseen/poksahdukseen kuin tulppa olisi vedetty pois haaravälistäni ja märkään tunteeseen kuin olisin pissannut alleni!
Siinä vaiheessa supistuksista oli tullut jo niin kovia ja pitkiä että oksat pois! Huusin miehelleni että nyt soitetaan kättärille ja lähdetään sinne että mä en enää jaksa että sattuu niin maan s**tanasti! Matiakselle iski pieni paniikki päälle ja hän lähti pika suihkuun pesemään työ pölyt päältään. Sillä välin minä olin jo soittanut kättärille jossa oltiin sitä mieltä että ei vielä tarvitse tulla näytille että tulkaa vasta illalla että vielä pystyy olla kotona. Hyppäsimme kuitenkin autoon ja suuntasimme kohta kätilöopiston sairaalaa.
Auto matkalta olin laittanut viestiä äidilleni, isälleni, siskolleni, M äidille ja isälle viestiä että ollaan menossa tarkistamaan tilannetta kättärille. Minusta oli huvittavaa kun M:n sisko soitti mulle matkalla sairaalaan että miten menee ja mikä on tilanne ja kerroin tilanteen ja hän vaa tokas että ei kestä puhua mun kanssa tuntuu ja kuulostaa niin pahalle ja toivotti onnea!
Me emme olleet käyneet tutustumassa sairaalaan aikasemmin koska minusta se tuntui aivan turhalta mennä sinne katselemaan paikkoja ja ''suunnittelemaan'' tulevaa synnytystä!
Sairaalalle päästyämme minä menin karjumaan vahtimestarille että mihi minä menen että mun pitää päästä synnyttämään nyt! Vahtimestari neuvoi meidät oikeaan paikkaan ja kätilö joka päästi meidän sisään oli sitä mieltä ensiksi että voitaisiin mennä kotiin mutta saatiin kuitenkin jäädä sinne hetkeksi puhumaan ja kertomaan asteilolla 1-10 kuinka paljon sattuu ja miltä tuntuu! Siinä minä olin ihan itkuisena ja hyvä että sain sanoja suustani että sattuu asteikosta reilusti yli enkä tiedä missä asennossa olisi parasta olla kun sattuu niin s**tanasti.
Meidät kirjattiin sisään klo 15.40.
Kätilö lähti pois ja palasi kohta saatamaan meidä huoneeseen missä sain vaihtaa vaatteen ja mahaani laitettiin anturat mittaamaan vauvan sykettä ja kätilö tarkasti alapäästä tilanteen ja tilanne oli se että vauva oli kiinnittynyt alas ja olin auki 3cm. Muistan vielä ajatelleeni että tässähän menee vielä kauvan ennenkuin lapsi syntyy ja jostain olin saanut päähäni että tunti menee per sentti aukeamiseen. :o (En tiedä mistä ja onko totta)
16.30 siirryttiin synnytys saliin ja annettiin ilokaasua mistä ei ollut mitään iloa minulle ja vaadin että saan epiduraalin tai jotain muuta vastaavaa ja kätilö oli sitä mieltä että eka joku muu en muista enää että mikä ja sen jälkeen vasta epiduraali jos ei auta.
Anestesialääkäri pyydettiin paikella mutta oli juuri leikkaus salissa ja tulisi heti kun pääsisi.
En pystynyt olemaan paikallani sänkyllä makaessani että kätilö oli sitä mieltä että mitään laittaa ''pinni'' vauvan päähän joka mittaa sykkeen kun anturat eivät pysynyyt mahassani paikoillaan kun liikuin niin paljon.
Samaan aikaan (klo 17.15) kun kätilö kurkkaan haaroihini tulee anestesialääkäri paikalle kysymään että onko tämä oikea paikka missä häntä tarvittaan ja kätilö vaan sanoo lääkärille että joo tämä oli se oikea paikka mutta sua ei enää tarvita että nämä tyttö on nyt täysin valmis/auki tosi toimiin että on jo liian myöhäistä antaa minulle mitään puudutetta kun olisi aika alkaa ponnistaa!
Ne sanat kuultuani teki mieli sanoa että minähän et tee jumakauta mitään ennenku mä saan jotain että mä en vaa jaksa/pysty.!
Ensimmäinen ponnistus oli ns. harjoitus jonka jälkeen ponnistettiin uudestaan ja seuraavalla ponnistuksella pää saatiin jo ulos jonka jälkeen kätilö ja lääkäri joutuivat löystämään napanuoraa joka oli vauvan pään ympäri. Seuraavalla ponnistuksella vauva sukeltaa napanuoran läpi ja napanuora oli myös kertaalleen mennyt vauvan käden ympärille mistä se irrotettiin.
Kello oli 17.35 kun syntyi meidän 9 pisteen jäntevä poikavauva joka nostettiin suoraan minulle ihokontaktiin ja isi sain luvan leikata napanuoran!
Pieni poika Immonen
2,970g
49cm
07.08.12
klo. 17.35
-Nanna-
