Eka tarha päivä.

Tämä aamu oli aivan kuin mikä tahansa muu aamu aamujen joukossa! 

Tarhan pihaan vaunuja parkkiin laittaessa Leevikin taisi jo tajuta mitä tulevan pitää.. Nostin Leevin pois vaunuista ja aloin ottamaan vaunuista pois myös tarhareppua ja vaippapakettia. Pieni jäbä oli tässä välissä päättänyt että hän ei halua mennä sisälle tarhaan vaan halusi jäädä ulos vaikka kaikki kaverit odottivat sisällä ja muina päivinä oli innnoissaan jo ovella odottamassa että äiti tulee ja avaa oven ja päästää sisälle..

 Sain pojan sisälle ilman mitään suurempia ja sisällä jäbä oli vähän jo innostuneenpi kun äitikin tuli sisälle asti ja riisui ulkovaatteet pois..

 Siinä sisällä sitten ihmeteltiin hetki kun äiti laittoi repun ja ulkovaatteet naulakkoon, kengät ja kumpparit eteisen koriin, rätti ja nokkis nätisti hyllylle ja vaipat vessaan omaan nimikoituun lokeroon. 

Tossujen pukemisen jälkeen pieni suuri mies kääntyi minua kohti ja rutisti minua niin pirus kovasti ja jäi minuun takiaisenlailla roikkumaan surullisen näköisenä!
Menimme yhdessä viemään yhdelle hoitajista lapun mihin oli kirjattu ylös Leevin tämän viikon hoitojen ajat ja sitten etsimme muut lapsen. Olin jo laskenut tässä vaiheessa jäbän alas lattialle mutta hän ei lähtenyt puolta metriä pidenmälle minusta ja yritti että äiti ottaisi vielä syliin. 

Kyykistyin lattialle Leeville kertomaan että hän jää 7 tunniksi tarhaan kavereiden kanssa leikkimään ja äiti lähtee töihin ja että äiti tulee hakemaan sinut kotiin heti kun pääsee töistä. Hali ja pusu vielä poskelle ja kuiskaus korvaan "äiti rakastaa sinua paljon ja ole reipaa ja urhea poika tänään" Jäbä ei olisi millään halunnut päästä minusta vaan rutisti kovaa ja nyyhkytti.
Vähään aikaan taas rankinta oli nousta siitä ylös ja kääntää pikkuiselle selkä ja lähteä pois toisen itkien lohduttomasti ja huutaes "äitii äitii äitii.." Itkuhan sitä itseltäkin pääsi siinä vaiheessa kun olin päässyt takaisin eteiseen pukemaan ja vieläkin kuullen kun toinen huutaa sinua sydän syljällään ja pienessä paniikissa. Äkkiä vaatteet päälle ja ulos kokoamaan itseni ja suuntaamaan töihin. 

Miten sitä voikaan olla ihan rikki.? 

Mietinkö koko päivän töissä että miten L menee.? 

Onko hän vieläkin surullinen? 

Minä ainakin olen surullisena töissä kohta alottamassa töitäni miettien miten L menee ja ikävöiden ja toivoen että kohta sitä pääsee jo töistä kotiin pois ja hakemaan muru kotiin.
 

~

Alkuun työpäiväni kului aivan älyttömän hitaasti tylsää työtä tehdessä vanhojn tuotteiden metsäsessä ja aika ei tuntunut liikkuvan yhtään, kokoajan näytti samaa mutta kyllä se päivä vierehti loppu peleissä todella nopeasti.
 

~

Tarhaan päästyäni takaisin näin ikkunan läpi että Leevi oli siellä omahoitajansa sylissä ihan hyvissä mielin. Hiivin hiljaa huoneeseen ja Leevin hoitajan viereen ja sanoin moi ja Leevi kääntyi minuun päin ja ojensi samalla kätensä että syliin.

Se tunne kun toinen halaa sinua jonka jälkeen suoraa tuijottaa silmiisi katsoen ja antaa suukon suulle.

Leevi oli kuulema huutanut puoli päivää tarhassa. Aamulla kun oli ollut laulu hetki naapuri ryhmän kanssa niin siellä oltiin huudettu koko aika ja seuraavaksi kun oli ollut lounaan aika ei ollu syöty mitään vaan huutettu edelleenkin. Ennen päikky aikaa oli rauhottunut mutta ei kuitenkaan ollut suostunut käymään nukkumaan kiltisti oli kuitenkin istunut ja maannut omassa pedissään muutaman kerran oli yrittänyt hakea hyllystä lelua ja oli kielletty ja pyydetty menemään takas omaan petiin ja jäbä oli totellut. 20 min oli kuulema nukkunut 12-14 välillä. Muut kun olivat syöneet välipalaa nii Leevi oli saanu lounaan jämänsä joka oli säästetty sen takia jos tuleekin kova nälkä ja oli saanut sen välipalana. Sen jälkeen oli jo ollut normaalina ja lakannut huutamasta ja mennyt toisten leikkeihin mukaan.

Huomenna uudestaan tarhaan ja katotaan millä mielin sinne lähdetään ja aivan varmasti jäädään sinne huutaen. Mutta onneksi ei se jäbä aina sinne jää huutaen tulee vielä päivä jolloin on menossa innoissaan tarhaan eikä halua kotiin.

-Nanna-